Paahtimo Papu paahtaa luomukahvia kaasun voimalla

GasPoint rakensi kaasuverkoston jyväskyläläisen luomukahviin erikoistuneen Paahtimo Pavun paahtokoneelle. Toimiva kaasuverkosto auttaa laadukkaan ja tasaisesti paahtuneen kahvin valmistamisessa.

Paahtokone vaatii kaasua toimiakseen

Paahtimo Papu on tarjonnut vuodesta 2014 lähtien suomalaisten ja eritoten keskisuomalaisten kahvihampaan kolotukseen maistuvaa täsmälääkettä. Jyväskyläläisen pienpaahtimon kahvivalikoima kietoutuu kahden jykevän sanan ympärille: ”luomu” ja ”premium”.

Luomuna tuotetulle laatukahville näyttääkin olevan kysyntää ja niinpä Paahtimo Papu hankki vuonna 2016 uuden, isomman kokoluokan, rumpupaahdinkoneen.

– Aiemmin meillä oli käytössä viiden kilon paahdin, mutta tämän uuden koneen kapasiteetti on peräti kaksikymmentäviisi kiloa. Yhden työpäivän aikana uudella paahdinkoneella voidaan paahtaa suunnilleen viidestä kuuteensataan kiloon kahvia, vaikka toki ihan joka päivä paahdin ei olekaan meillä käytössä, kertoo Paahtimo Pavun yrittäjä Ristopekka Piirainen.

Kahvipapujen paahtamisessa on tärkeää varmistaa paahdon tasaisuus. Tämän vuoksi kahvipavut ovat rumpupaahtimen sisällä jatkuvassa liikkeessä. Varsinainen paahto vaatii runsaasti lämpöenergiaa, jota tämän kokoluokan laitteessa on järkevintä tuottaa nestekaasun avulla. Käytännössä kaasulla lämmitetään paahtimen rummun runkoa ja siinä samalla ilmaa, jossa kahvipavut pyörivät. Näin ollen kahvipapujen paahto tapahtuu epäsuorasti sekä lämpimän ilman että rumpukosketuksen kautta.

Kahvinpaahtajayrittäjä Ristopekka Piirainen on tyytyväinen GasPointin palveluun.
Kahvinpaahtajayrittäjä Ristopekka Piirainen on tyytyväinen GasPointin palveluun.

GasPoint rakensi kaasuverkoston paahtokoneelle

Paahtimo Pavun uusi paahtokone on jo sitä kokoluokkaa, jonka lämmittämiseen tarvitaan oma, varta vasten rakennettu kaasuverkostonsa. Syksyllä 2018 Paahtimo Pavun muuttaessa uusiin toimitiloihin Jyväskylän Seppälään tuli tarve myös uuden kaasuverkoston rakentamiselle – ja tässä kohtaa tarinaa astuu GasPoint estradille.

– Aloin selvittelemään asiaa ja soitin ihan ensimmäisen kaasuntuotantoyhtiö AGAlle. He kertoivat, että GasPointin Niko Ettanen hoitaa Keski-Suomen alueella tällaiset kaasuverkostotyömaat. Sen jälkeen palaveerasimme Nikon sekä AGAn edustajan kanssa ja suunnittelimme toteutuksen. Kun paahtokone oli toimitettu uusiin tiloihin, sujui kaasuverkoston varsinainen rakentaminen nopeasti, se oli GasPointilta sellainen parin päivän juttu, Piirainen taustoittaa.

GasPointin rakentama kaasuverkosto koostuu Paahtimo Pavun tuotantotilojen ulkopuolelle sijoitetusta kaasukaapista, jolta vedettiin kaasuputkisto suoraan paahtokoneelle. Kaasukaapissa on jatkuvassa käytössä kolme 33 kilon kaasupulloa, joiden varalla on vielä reservissä lisää kaasupulloja. GasPoint huolehti, että kaasuverkosto on toimiva, turvallinen ja lakipykälien mukainen. Kaasuverkoston rakentamisen lisäksi GasPoint pystytti samalla savupiipun paahtokoneen poistoilmaa varten.

”Ei muuta vaihtoehtoa kuin GasPoint”

Kahvinpaahtajayrittäjä Ristopekka Piirainen ei peittele tyytyväisyyttään GasPointin toimintaan ja tehdyn työn laatuun.

– GasPointin työnjälki on ensiluokkaista! Annan heille kouluarvosanana puhtaan kympin tästä työstä. Kaikki on toiminut, kuten on puhuttu ja luvattu – oikeastaan jopa hieman joutuisamminkin.

– GasPointilla on homma hyvin hanskassa, voin suositella heitä ihan ehdottomasti myös muille, joilla vain on tarvetta kaasuverkostolle. GasPoint hoitaa homman mallikkaasti. Ja omalta osalta, kun nyt kerran tällainen hyvä kumppanuus on löytynyt, ei tulevaisuudessa vastaavissa töissä ole muita vaihtoehtoja kuin GasPoint, Piirainen linjaa.